Työskentelytapani

Tapanani on työskennellä työnohjaajana tavalla, joka on läsnä, kuunteleva ja merkityksiä avaava.

Lähestyn työnohjausta dialogisesti, voimavarakeskeisesti ja läpinäkyvästi. Ohjaus rakentuu asiakkaan tarpeista, ei valmiista rakenteista. Sinä tuot aiheet, minä autan tutkimaan niitä. Joskus se tehdään selventäen, joskus pysäyttäen, mutta aina kuunnellen.

Keskiössä on yhteisen ymmärryksen rakentaminen. Pidän tärkeänä, että tarkastelemme myös sanojen ja käsitteiden merkityksiä: niillä rakennamme paitsi omaa ajattelua myös yhteistä todellisuutta. Pyrin luomaan tilaa moniäänisyydelle ja kunnioittavalle keskustelulle, jossa erilaiset näkökulmat voivat näkyä rinnakkain ja toimia voimavarana.

Dialogi on työni ydin. En yleensä käytä toiminnallisia menetelmiä, mutta tarvittaessa ja yhdessä sovitusti niitä voidaan ottaa mukaan. Tavoitteeni on levittää dialogista ajattelu- ja toimintatapaa – ennen kaikkea elää sitä itse ohjauksessa.

Hyödynnän psykodynaamista ryhmädynamiikan ymmärrystä tunnistaakseni tilanteita, joissa on hyvä syventyä, ja tilanteita, joissa on parempi antaa tilaa. Tarvittaessa käytän ratkaisukeskeisiä menetelmiä jäsentämään asioita konkreettisemmin.

Tarkastelen työryhmiä usein myös organisaation prosessinomaisuuden näkökulmasta. Näen työyhteisöt dynaamisina kokonaisuuksina, joissa kaikki osatekijät ovat jatkuvassa liikkeessä ja vaikuttavat toisiinsa. Tämä näkökulma auttaa hahmottamaan ilmiöitä laajemmassa kehyksessä ja asettamaan yksittäiset tilanteet osaksi muuttuvaa kokonaisuutta.

Pidän tärkeänä itsereflektointia ja teen sitä myös näkyvästi. Se tuo ohjaukseen avoimuutta ja luottamusta. Olen rohkea ihmettelijä: kysyn, kun jokin tuntuu olennaiselta, ja uskallan viipyä hetkissä, joita ei voi heti selittää. Käytän sanaa "olla rohkea" erityisesti silloin, kun kysymykseni saattaa vaatia kuulijalta terästäytymistä ja uskoa siihen, että kysymys ei tähtää kritiikkiin vaan ymmärrykseen.

Samalla pidän huolta siitä, että ohjaus pysyy koossa. Rakenne ei ole rajoite, vaan osa ohjauksen turvallisuutta. Se auttaa tunnistamaan, milloin olemme olennaisen äärellä ja milloin kannattaa pysähtyä. Siksi palaan usein kysymyksiin kuten: "Olemmeko oikean asian äärellä?" tai "Onko tämä se, johon meidän olisi hyvä nyt keskittyä?"